Pitkästä aikaa!

Hellurei ja hellät tunteet! Olen hieman laiminlyönyt blogiharrastustani ja viimeisin juttu tais olla marraskuulta..Nyt on siis helmikuu ja eletään jo ihan eri vuottakin. En meinannut salasanaakaan muistaa, mutta lopulta sain osumaan oikein. Jes!

Ja sitten asiaan. Otan kantaa kännyköihin. Ja nimenomaan kosketusnäyttösellaisiin. Hankin n. kuukausi sitten sellaisen..Itseasiassa viime kesänä koin ensikokemukseni koskiksen kanssa anopin kännyä räpeltäessäni,enkä voi sanoa ihastuneeni. Silloin ajattelin että mulle ei tommosta tule.Ei ikinä.
Nooh koskaan ei pidä sanoa ei ikinä. Koska se ikinä koitti eräänä kauniina päivänä jona jalkauduin kera aviopuolisoni Saunalahden liikkeeseen ostamaan isännälle uutta telefoonia. Kaikenmaailman iPhonejen,nokioiden,galaxien jne keskellä aivojen sähkökäyrä sekosi ja vaati uutta teknologiaa käsilaukkuuni.
Sydämeni vei ZTE-merkkinen kosketusnäyttöihme joka kieltämättä on aika mukava ajanviete. Mutta koska kyseessä on kuitenkin ensisijaisesti PUHELIN olisi hirvittävän kätevää jos sillä soittaminen,puheluiden puhuminen tai vaikka edes tekstaaminen sujuisi hitusen helpommin!
Puhelut katkeavat vähän väliä kun kosketusnäyttö koskettaa naamaa..Tekstiviestien kirjoittaminen on ärsyttävää kun pitäisi osua pikkuruisiin kirjaimiin litteällä pinnalla..Ja mitenköhän monta häirikköpuhelua olen ihmisille tahtomattani soittanut? Senkus vähäsen lipsahtaa ja kohta lukee että luuri soittaa henkilölle X. No siinä tulee luonnollisesti paniikki painaa punaista luuria.MUTTA KUN TÄSSÄ PUHELIMESSA EI OLE punaista luuria!!! Painan siis aina vahingossa ns.takaisin-nappulaa ja joudun koko soittotilanteesta "kotisivulle" ja sitten joutuu veivaamaan ja vatkuttamaan ties miten että saa näytön taas siihen tilaan missä vilkkuu soitettava puhelu.  Aivan järkyttävää stressiä siis tuo.
Mukavaa puhelimessa taas on se,että pääsen nettiin rajattomasti (netin käyttö kuuluu veloituksetta liittymään) ja voin tylsissä tilanteissa paeta nettiin. Ladattavat sovellukset ja muut tietysti kiehtovat myös. Olen ladannut puhuvan kissan joka matkii mitä sille sanoo..sitä voi myös silittää tai hakata. Yleensä hakkaan.
Sitten on muutama "värityskirja" lapsille ja jonkinlainen painokäyräjutska..ja "naiskalenteri" jota lie turha sen enempää kuvailla..Juu ja facebook löytyy luonnollisesti. Fart trick-sovelluksenkin olen ladannut. Eli siinä on reilu parikymmentä erityyppistä pieruääntä. Älkää kysykö miksi lähes kolmekymppinen perheenäiti on tämänkin ladannut.

tylsyyyyyyyys!!!!!!!!!

Tänään on netti jumitanut ja tökkinyt oikein olan takaa! Hermot menny jo monesti. Eipä se sillon jumita kun ois jotakin vähemmän tärkeetä surffattavaa..Mutta että just nyt kun mulla on aivan super tylsää+ piti käyttää nettipankkia. No, nyt taas toimii. Saa nähdä kuinka kauan.

Mitään asiaahan tässä ei taas ollut...meinasin kirjoittaa lumesta, mutta ei siitä ole mitään hyvää sanottavaa kun se on tommosta loskavelliä vaan. Lapsetkin on ihan tylsyyksissä täällä. Pikkuset lompottaa mun kengät jalassa ja isommat lojuu tässä sohvilla. Ollaan oikein energisen oloisia kaikki. Niin varmaan.
Miesrukka raataa töissä ja olen miljoonat häirikköpuhelut tehnyt sinne kun on tosiaan niiiiiin tylsää. Facebook on myös tosi unelias...Telkusta ei tule mitään. Toisaalta onhan tässä olemisessakin oma onnensa.
Mössö-hamsterikin on tänään ollut aika tylsä.Kaivellut vaan purujen alla ja touhuillut omiaan. Ankeeta.
Olispa jokin harrastus.Jokin jossa olis hyvä. Osais vaikka ommella tai kutoa hienosti. Tai maalata tai piirtää...Taikka kirjoittaa kirjaa. Tai osais jotain hienoa itsepuolustuslajia ja vois halkoa tiiliskiviä otsalohkolla tai jotain. Mutta kun ei osaa.
Musta tulee mummona varmaan semmonen joka istuu keittiön ikkunassa pitsiverhon takana ja kyyläilee pihan tapahtumia. Kiikarit mulla on jo kaapissa odottamassa tätä tulevaisuuden harrastusta. Pitäiskö hankkia kunnon vihko ja kyniä niin vois pitää kirjaa kans kuka liikkui mihinkin ja monelta?

Sekavaa

Päässä risteilee aivan sekavia ajatuksia. Välillä rauhallisemmin ja välillä levottomammin. Muistan ystävääni joka hetki..Ystävääni joka on sairaalassa siis. Vaikka tekisin mitä tahansa, takaraivossa jäytää ikävä. Ikävä on todella suuri. Oli minulla aikaisemminkin ikävä, koska viime näkemästä on aikaa, mutta nyt ikävä on todella kova. Nyt sitä huomaa miten sitä aina on muka niin kiireinen ettei ehdi tavata. Tai muuten vain saamaton. Näin ei saisi olla. Nyt olen saanut rankan opetuksen siitä...Onneksi en kuitenkaan sitä rankinta.

Joinakin hetkinä muistelen meidän yhteistä taivalta..Meidän Tallinnan reissuja, meidän linnanmäen toilailuja, yökyläilyjä...Paljon on koettu ja jaettu. Niin iloja kuin suruja. Ollaan yhdessä koettu hienoja asioita..ja myös vaikeita. Ja tällähetkellä on sanomattakin selvää että on menossa se vaikea-aika. Mutta ainakin minusta tuntuu että tämä toi meitä taas lähemmäksi toisiamme. Viimeisen vuoden ajan olemme molemmat olleet tahollamme aika kiireisiä ja keskittyneet enempi ehkä muihin asioihin kuin ystävyyssuhteisiin. Näin ainakin minulla. Koska neljännen lapsen jälkeen rakas harrastukseni - puhelimessa puhuminen- on käynyt lähes mahdottomaksi, olen aikalailla eristäytynyt tavallani. En ole "kyläluuta"-tyyppiä..ja nyt kun ei tule kenenkään kanssa pahemmin soiteltua,kontaktit on enimmikseen facebookissa. Kuulostaa todella säälittävältä, mutta elämäntilanteeseeni juuri sopivaa. Näin koen itse. Ystäväni taas on enempi soittelijatyyppiä...joten omista "muutoksistani" johtuen yhteydenpito on vähentynyt. Mutta sehän ei tarkoita sitä etteikö hän (tai ne muut joiden kanssa vähemmän kontakteeraan nykyään) olisi mielessäni usein.
Jokatapauksessa nyt on järkättävä niitä rakoja soitella. Vaikka väkisin.

Eipä tässäkään kirjoittelussa ollut päätä eikä häntää..ei edes keskivartaloa, kunhan näpyttelen. On vain niin kummallinen olo.

uhmis talossa

Eilen illalla lapsi nro 3. ilmoitti että haluaisi leipoa pipareita..Sitten ideasta kehittyikin suklaakeksien leipomista ja lopulta juhlintaa. Elikkä tänään meillä leivottiin aivan mahtavan ihania suklaahippukeksejä,poppailtiin popcorneja,tehtiin iso kannullinen mehua johon laitettiin jäisiä mansikoita kellumaan..Ja puhallettiin muutama ilmapallokin tunnelmaa kohottamaan.
Omat tunnelmat eivät sinänsä hio kattoa ystäväni uutisista johtuen, mutta aina on ilo seurata innostuneita ja onnellisia lapsia. Lapsen ilo kun on sitä aidointa mallia.
Kiikutin vähän keksejä naapuriinkin ja hörppäsin sumpit siellä. Nyt kaduttaa tosin että tulin takaisin tähän hullunmyllyyn. Kuten olen joskus ajat sitten kirjoittanut, tällä kolmivuotiaalla on hirrrrrrrrrrrrrrrrrvittävän ruma rääkymisääni. Ja nyt kun siihen yhdistää tuon ihanan kolmenvuoden iän,niin yhdistelmä on mitä kamalin. Tässä kirjoittaessanikin neiti rönkyy aivan turhaa vieressa ja draamailee. En ymmärrä syytä, sitä tuskin oikeastaan onkaan. Mistä vain kun saa revittyä rääkymistä. Mutta mulle on kasvanut suodattimet korviin, eli kykenen sulkemaan rääkymiset pois tajunnasta ja keskittymään muuhun. En suostu menettämään hermojani yhden pienen naperon uhmailusta. Lähinnä huvittavaa katsottavaa kun elämä on niiiiiin vaikeaa että!
Eilenkin nukkumaan mennessä maailma kääntyi yllättäen ylösales ja alkoi puolentunnin raivarit. Hetken seurailin ja koitin saada kontaktia,mutta turhaan. Joten lähdin hetkeksi katsomaan telkkaria ja palasin sitten kysymään josko riittäisi. Ei riittänyt. Tyttö sitkutti jalkojaan ja oli vaan pahalla tuulella..Otin syliin ja halin ja juttelin...ilman vaikutusta. Mutta kun ehdotin että jospa taas lähtisin muualle, niin napero ojensi kädet ja sitten halittiin. Mutta uhma ei antanut periksi. Vielä piti ihan mallin vuoksi vinkua ja rönkyä.
Muistan kuinka nuorempana äitinä tämmöinen rasitti joskus henkisesti..Nyt tässä lähestyessä kolmeakymppiä pikku raivohetket ei liikauta eikä väsytä. En voi sanoa ettäkö nauttisinkaan niistä, mutta en ainakaan ota paineita. Jos on raivari niin se menee ohi kyllä. Ja raivareiden väliin mahtuu sitten niitä ihania hetkiä.

Seuraavassa tämän hetken keskustelu:
A= lapsi
I= Iman,eli minä

A= Telkkari on tyhmä!
I= miksi niin?
A= se on tyhmä telkkari! SE ON TYHMÄÄÄÄ!
I=..........Noniin mitäs nyt kiukuttelet
A= Tyhmä telkkari! Tyhmä telkkari!Tyhmä telkkari!
I= Miksi se on tyhmä?
A= koska se on tyhmä.
I= miksi kiukuttelet nyt kokoajan
A= en ikinä haluu mennä uimaan en ikinä. en ikinä!

Että näin... hehe.

Tarve kirjoittaa

Pään sisällä velloo ajatuksia ja tuntemuksia..En tiedä mihin niitä purkaa..Joten kirjoitan. Mikäli luit edellisen bloggauksen, ymmärrät mihin liittyy.
Olen nyt googlettanut ja lukenut mielipuolenlailla leukemiasta. Haluan ymmärtää täysin mitä tämä sairaus tarkoittaa. Ennen se on vain ollut yksi pelottava sairaus muiden joukossa. Nyt se tuli lähelle, ja minun on pakko tutustua siihen. Haluan imeä tietoa, jotta ymmärrän mitä rakas ystäväni käy läpi..mikä hänen elimistössään ei nyt toimi tai toimii väärin. Haluan tietoa hoidoista, paranemistarinoita..Sairastuneiden kokemuksia ja ennen kaikkea heidän henkisiätuntemuksiaan. Haluan vain tietää, että voin olla tukena ja apuna niin hyvin kuin voi!
Ehkä tämä kaikki on jonkinlaista terapiaa itsellenikin. En pystyisi vain istumaan ja suremaan. Suremaan en nyt suostu,vaikka surullinen olenkin. Mitään ei ole menetetty. Edessäpäin on vain hirmukokoinen lohikäärmehirviö..Nimeltänsä Leukemia. Ja sen lohikäärmeen ystäväni joutuu kohtaamaan yksin, miekkanaan uskonsa,toivonsa,voimansa ja kehonsa. Minä en voi asettua hänen tilalleen taistelemaan, mutta voin valmentaa häntä ja luoda häneen taistelutahtoa entisestään!
Ystäväni on onneksi taistelija. Sanoihan hän itsekin että ei kyllä luovuta. Ihailen asennetta, se on juuri oikea!
Uskon että hänen tahdollaan ja jääräpäisyydellään (rakkaudella ;) ) hän voittaa taiston. Ja jokainen hänet tunteva kyllä sisimmässään tietää minkämoisen sissin tämä sairaus "valitsi" kohteekseen..Voittajanaisen joka näytti jo syntyessään mistä on tehty! Sillä hän syntyi etuajassa..."huonoilla" keuhkoilla..vietti elämänsä ensimmäiset vuodet suurimmaksi osaksi sairaalassa...Ja taisteli itsensä johtoon. Raudasta tehty urhea ihminen joka on valmis tekemään mitä tahansa poikansa eteen. Nyt se "mitä tahansa" on tämän sairauden nujertaminen...Ja sen hän myös tekee!

Elämä

Elämä voi yllättää. Niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Tänään se yllätti negatiivisesti. En soimaa kohtaloamme, mutta tunnen suurta surua ja huolta tiedosta jonka tänään sain.
Rakas ystäväni, enemmän kuin ystäväni..sanoisin siskoni, sai tänään leukemiadiagnoosin. Leukemia oli vain yksi arveluista kun häntä tutkittiin osastolla...En koskaan ottanut tätä vaihtoehtoa tosissani. No, nyt se on totta. Ensireaktio oli kummallinen aalto joka pyyhkäisi sisuksissa..Seuraavaksi pääsi pieni itku..Sitten tuli levottomuus..sitten soitin hänelle. Miten avuton olo sitä olikaan..Ei löytynyt lohdun sanoja..Mutta kuuntelin..ja yritin kannustaa. Sitähän juuri nyt tarvitaan. Voimaa. Ja jos ystävän voimat loppuvat, minä annan omastani. Olen valmis luovuttamaan hänelle verta,luuydintä...ihan mitä vain tarvitaan ja jos omani on sopivaa. Annan vaikka toisen silmäni hänelle.Vaikka molemmat.
Kun rakas ihminen sairastuu vakavasti, huomaa ja ymmärtää miten rakas hän oikeasti olikaan. Huomaa kuinka huono ystävä on itse ollut. Kuinka olisi voinut soitella ja vierailla useammin. Näinhän se usein menee.
Mutta onneksi asian voi korjata. Voin olla parempi ystävä nyt. Otan velvollisuudekseni potkia häntä eteenpäin silloin kun hän ei jaksa, luoda toivoa silloin jos hänelle tulee halu luovuttaa, piristää häntä silloin kun hän on surullinen...Tukea silloin kun häntä pelottaa. Aijon olla hänelle enemmän kuin pelkkä olkapää. Ja yhdessä me nujerretaan se katala tauti! Minä en päästä ystävästäni irti!!!!!!!!

Takapakkia

Kirjauduin juuri taas kalorilaskuriin...Ennen kesää käytin ahkerasti ja toimi aika hienosti painonhallinnan tukena..Viimeisin kirjaus oli 64,4kg ja painohan tippui vielä tuon jälkeen..Oli kesäkuun lopulla 62...Mutta nyt killutaan taas seitsemässäkympissä...Inhottavaa. Vedin tänään yli 1300 kaloria YLI kulutukseni...Ja tällä linjalla olen ollut jo kauan. Nyt saa riittää! Tänään pitkästä aikaa oikeasti tuntui pahalle katsoa itseäni. Tätä fiilistä olen odottanut. Että tulis se tarmo taas aloittaa itsensä muokkaaminen keveämmäksi. On ollut pitkään sellainen hälläväliä-fiilis. Olen vaan halunnut nauttia mässäilystä ja vaimentanut pääkopasta kuuluvat vastalauseet. Laihdutuksesta ja herkuttelusta valitsin herkuttelun. Se on paljon kivempaa! Mutta nyt Luojan kiitos tuntuu että haluan valita laihiksen. Ilman tätä "tuntua" on turha yrittää. Yritin ehkä kuukausi sitten kaksi päivää..Ilman tosissani oloa ja ei onnannut. Ajattelin sitten että vedetään nyt kaksinkäsin mässyä ja rasvaa niin kauan kunnes joku ääni siellä päässä hommaa megafonin ja rääkäisee siihen kunnolla. Nyt taitaa olla megafoneilla kunnon kuoro meneillään,siihen malliin alko huuto.
No, tässä ähkytilassa ei nyt heti tartuta toimeen ja aleta esim. kuntopyöräilemään. Lillun nyt tässä äklöällötys sokerin yliannostuksessa ja saatan vielä myöhemmin poksautella pussillisen popcorneja..Vaikka ei niitä poppareita oikein mieli tee..Mutta pussi pitää saada hävitettyä ja koska nyt alkaa tiukempi kausi herkutteluista,pitää tämä "viimeinen" mässypäivä vetää pitkän kautta. Vaikka väkisin.