ilitoo

Se on sitten perjantai. Sinänsä meikäläiselle päivä siinä missä muutkin. Mutta on tullut tavaksi pitää mässypäivä perjantaisin. Tänäänkin upposi fazeria ja sipsejä. Eli perusmättö.
Mistähän sitä tänään kirjottais...Pahoittelen näitä "ääneen" pohtimisiani ja jaaritteluja. Tapanani kun vaan on avata tämä blogi ja naputella ihan just sitä mitä sillä hetkellä päässä liikkuu. Tiedä nyt onko siellä mikää kauhea trafiikki yleensäkään, mutta pakko siellä ainakin muutaman harmaan aivosolun on heilua.
Mulla tulee jostain syystä aina ihmisen sisuksia miettiessä mieleen olipa kerran elämä. Kaikki luultavasti tietää mistä on kyse. Se joka ei tiedä,on joko a)suuren sivistysaukon omaava moukka tai b)kuuromykkäsokea taikka c)jotenkin kierosti kasvatettu/kasvanut. Eli mikäli huomaat kuuluvasi johonkin näistä, niin HÄPEÄ ja ala googlettaa. Ellet sitten ole se b-vaihtoehto...Mutta silloin sulla ei ole mitään hätää, koska et lue tätäkään blogia.
Jokatapauksessa siis niin...että olipa kerran elämä tosiaan nousee usein mielikuvaksi esim. nyt vaikka aivoja ajatellessa. Sitä niinkuin näkee miten ne tyypit lentää aluksilla pitkinpoikin ja moikkailee kaikkia tärkeitä hemmoja. Niinkuin soluja vaikkapa. Solut on söpöjä. Niillä on sellanen ihoreppu missä ne roudailee happikuplia. Ja sitten on se vanha partaheikki. Se karvainen fixu. Sitä en kyllä ihan tajua et miksi juuri sen näköinen ois niinkuin koko porukan järki. Tyyppi joka kasvaa valkoista pitkää karvaa päästä varpaisiin ei voi olla luotettava. Mielenkiintoista ois jos se jossain jaksossa joutuis niiden pahisbakteerien väijyttämäksi ja ne ajelis siltä sen turkin veke. Oisko sitten vaan sellanen luiseva nahka siellä monitorien äärellä opastamassa. No näin kun miettii,niin ehkä se karva onkin ihan hyvä juttu.

Ihmetys

Meidän tiskikone otti loparit toissapäivänä. Olin aina ajatellut, että se on se kodinkone jota ilman en enää pärjäisi. Ilman imuria olen tullut toimeen lakaisten ja tarvittaessa naapuriystävän imppaa lainaten. Pesukone kun on ollut hajalla, niin pesutupa on ollut ahkerassa käytössä...Mutta kuuden hengen tiskit...sellaisen perheen tiskit jotka tekevät tiskiä 24/7...Olin siis aivan varma että seisoisin tiskipöydän ääressä tauotta ilman konetta. Mutta ei! Keittiö on siistimpi kuin koskaan ennen. Tiskipöytä hohtaa kuin leikkaussalin instrumentit! Olen tullut joko vanhaksi tai hulluksi,mutta käsin tiskaaminen on IHANAA! Tosin kyse voi olla uutuuden huumasta. Siis olenhan sitä ennenkin käsin tiskannut...ennen kuin sain tiskikoneen. Mutta silloin se oli kamalaa hommaa. Tiskikone kun muutti taloon, pidin sitä ylellisyytenä...en perusasiana. Mutta hohto se lähtee hopeastakin. Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys pääsivät vihatuiden kotitöiden listalle lähelle kärkipaikkaa...Joten heti kun lapset olivat sopivan ikäisiä,ilomielin neuvoin koneen käytön. Ja tadaa; pikkuapulaiset olivat käteviä koneenkäyttäjiä. Mutta koska kyse on lapsista,oli lavuaarissa vähän väliä ruokien tähteitä tai roskia...Eli kun tiskit oli huuhtastu,pistetty koneeseen ja kone päälle...oli keittiö valmis. Ainakin jokatoinen kerta jäi tiskipöytä pyyhkimättä jne.
No mutta nyt hohtaa! Ei ole tiskintiskiä altaassa,ei murun murua tiskipöydällä. Kaakelit kiiltää ja on puhdasta. Ja kaiken takana on nainen! Eli minä!
Okei..ehkä aika onnetonta hehkuttaa tiskaamisesta...Mutta kun se syvin pointti ei olekaan se! Vaan se että entisen tiskivastaisen tiskirasistin kanta on muuttunut!
Tosin sen verran tunnen itseäni jotta tätä onnea tuskin kestänee muutamaa viikkoa pidempään. Mutta elättelen toivoa että uusi kone ois sitten taas asennettuna kun läträäminen alkaa maistua puulta. Ja sitten sitä masiinaa osaisi taas arvostaa. Aivan niinkuin imurointia sen jälkeen kun on elänyt ilman imuria...
Eli suhde kodinkoneisiin täytyy myös päivittää. Vähän niinkuin ihmissuhteet. Kipinää pitää pitää yllä ettei arki syö.

Vauvajuttua

Olisipa jännä olla vaikka taas raskaana. Kyllä, luit oikein. Raskaus on siinämielessä ihanaa aikaa että saa täysillä tuijottaa omaa napaansa. On vain sinä ja vauva. Potkuja ja liikkeitä ei tunne kukaan muu. Olet yhtä jonkun toisen kanssa. Ja se jännittävä odotus...vatsan kasvaminen...
No joo...siinä ne vaaleanpunaisten rillien läpi katsotut seikat...Mutta mielihyvin halailisin pönttöä ja yökkisin kaupan kalatiskillä..Mielihyvin vähän selkää kolottais ja väsyttäis. Kun kaiken "syynä" olisi se oma pieni vauva.
Ja synnytys! Sitäkin on niin ikävä. Se jännitys ja kipu. Odotus ja tuska. Kun tietää että nyt synnytys alkaa olla käynnistymässä...ja kun tietää että nyt se on käynnissä..kun menee sairaalaan ja näkee valmiiksi pedatun vauvan sängyn vielä tyhjänä...Kun hoitaja tutkii ja ilmoittaa montako centtiä on auki...Kun tietää että enää ei mene kauaa. Hakee puolison kättä kun sattuu. Lukee koraania hiljaa kun supistaa...Yrittää unohtaa kärsimyksen joka kuitenkin samalla on nautinto. Nautinto koska tietää miten jokainen koettu kipu tuo lasta lähemmäksi syntymää. Ja kun hetki koittaa...kun vauva puskee itsensä tähän maailmaan. Mikä helpotuksen paljous ja onnen vyöry. Kun lapsi rääkäisee ensimäisen kerran...Mikä kaunein ääni maailmassa.
Ja kun sen oman vauvan saa syliin...sitä haistelee ja katselee...ja se on aina yhtä täydellinen.
Tätä minulla on ikävä. Onkohan vauvakuumetta ilmoilla?

Hullun horinoita

No ei tuota BB-juttua voi viimeisimmäksi bloggaukseksi jättää. Sen verran on tälläkin kirjurilla ylpeyttä. Ainoa pikku ropleemi tässä vaan on se, että ei ole muutakaan asiaa.
Olo ei ole mitä parhain...Niskat jumissa ja jostain syystä tuo tuntemus ärsyttää meikäläisen paniikkikeskusta, joka siis vihjailee aivokasvaimista, aivoverenvuodosta...kaikenmoisesta vaarasta. Eli aivokopassa soi ALARM ja minä koitan pysyä rauhallisena vääränhälytyksen soidessa. Toivottavasti väärän.
Google ja lääkärisivut kutkuttais kovasti, mutta olen oppinut pysymään niistä pois. Ainakin silloin kun kyse on omista kehitelmistä. Nimittäin aivan varmasti jos heität googleen että "aivokasvaimen oireet" tulet löytämään itsestäsi näitä oireita vaikka päässä ei olisi koko aivoja missä mitään kasvais. Eli nyt ei auta muu kuin koittaa ottaa relasti ja naputella tätä näppäimistöä...Ja odotella josko se mielikin rauhottuisi.
Mitäpä sitä muuta..Syksy tulee juu. En tykkää. Enkä tykkää talvesta. Enkä niin kovin keväästäkään...vaikka on se parempi kun nuo kaks muuta...Mutta se KESÄ! Ah ihana kesä! Se vaan on nyt takana...seuraavaa saa taas odotella.
Miten haikeaa...Pinkki jättiuimarengaskin lojuu parvekkeella nyt. Ihan yksin. Snif.
Ja eiiiii...kohta täytyy ostaa käsineitä...ja minä kun olen ehkä maailman etevin niiden hukkaamisessa. Ja talvikengät..ja takki..Kylmää, märkää...eiiiiiii!!!!!!
En ymmärrä eskimoita.Miten ihmeessä joku ihminen on joskus edes keksinyt jäädä sinne jään keskelle asumaan??? "Rakennetaampa jäistä iglu ja jäädään tänne"..Ei tsiisus. Miten ne peseytyy? Eikö iglu sula jos siellä on tuli? Täytyy googlettaa iglun rakennetta ja toimintatapaa.
Hetkinen.
Okei..eli vaikka ulkona olisi -45 niin iglussa voi olla jopa +16 astetta..ja tämä pelkästään asukkaiden ruumiinlämmöstä tuottamaa. +16 on silti liian viileää meikäläiselle..Saatika tuo -45!!! Siinähän jäätyy jo silmämunat päähän kun erehtyy kurkistamaan ulos. Missäköhän iglussa käydään tarpeilla? Vai joutuuko sille keikalle ulos pakkaseen? Siinähän jäätyy....Ja mites löydät sinne sovitulle jätöspaikalle silmämunat jäätyneinä?

BB ja muuta soopaa

Kyllä vain, katsoin BB:n ekan jakson...Ohjelma ei sinänsä mielestäni omaa minkäänmoista järkeä,mutta on mielenkiintoista seurata ihmisten käyttäytymistä,käyttäytymisen muuttumista jne. Ihan siis psykologisesti ajateltuna ohjelmassa on se jokin pikku juju.
Ensimäinen kerta on hyvä katsoa siinä mielessä, että silloin näkee asukkaiden pintapuolisen luonteen ja feikkiluonteen. Ehkäpä mahdollisesti sellaisen ihmisen joka ei tunne itseään kovinkaan hyvin. Todella moni (ellei kaikki) on hyvin naiivi ja pinnallinen. Tunsin myötähäpeää varsinkin muutaman kilpailijan esittäytyessä. Yksi oli blondityttö jonka tavoitteena on tulla Pamela Anderssoniksi...Aivan tavallisen näköinen suomityttö vaalennetuissa pitkissä hiuksissa ja kamalassa meikissä. Itseluottamuksen puute huokui kotikatsomoon näennäisen itsevarmuuden takaa.
Toinen oli kuopiolainen naistenkaataja..En kyllä henk.koht ymmärrä mitä kehumista siinä on. Siis että on paljon "suhteita". Kolmas...Afganistanilaista alkuperää oleva gigolo...Hänkin omien sanojensa mukaan varsinainen kaatokone. Hyvin pinnallinen ja lapsellinen myöskin. Oikeastaan vain kaksi asukkaista vaikutti suht fixuilta. 40-vuotias nainen (oisko Satu?) ja joku parrakas tyyppi.
No,koska tuskin seuraan jaksoa päivittäin...tai edes viikoittain, voi seuraavan uuden asukasanalyysin antaminen kestää.
Mutta siis mikä on mielenkiintoisa nähdä on se, miten näistä ihmisistä kuoriutuukin aivan eripersoonia kuin olivat antaneet ymmärtää...tai sitten he jaksavat "outoilla" pitkällekin.

No olipas tylsää bloggailua..Varmasti ehkä maailman tylsin aihe: BB! Hehe,no nyt kun on käyty pohjalla niin tasoa voi taas alkaa nostamaan.

kun olin lapsi

Kyllä se vaan aika muuttuu. Tässä vuotta vajaa kolmekymppisenäkin huomaa monissa asioissa olevan jo ihan ulalla. En esimerkiksi tiennyt mitä tarkoittaa dissaaminen. Lapset sitten selitti ja mähän innostuin keksimään mitä hauskempia dissauksia. Vanhempi tytär opetteli muutaman ja on varmaan päässyt pätemään niillä. En sitten tiedä onko se nyt niin kehuttavaa.
Ulalla olin myös reppuostoksilla. Joku reppu oli liian pieni, joku ihan out of tyylitaju...joku poikien...En minä mitään huomannut. Samanlaisia kasseja olkahihnoilla kaikki tyynni. Toki kuosit vaihteli, mutta kyllä minä olisin sieltä lapsuudessani löytänyt montakin vaihtoehtoa.
Penaalienkin valinta oli kuin presidentin valinta Yhdysvaltoihin...Riviin kaikki kelvolliset vaihtoehdot ja niistä sitten kovalla rankkauksella se ihanin...Paitsi että presidenttiä tuskin valitaan ihanuuden perusteella..Että siinä se ero sitten.
Silloin kun minä olin pieni niin ei niitä vaihtoehtoja ollut kuin pari. Itseasiassa en edes muista koskaan valinneeni penaalia! Yläasteella ehkä. Ennen sitä en kai edes omistanut moista. Paitsi ekaluokalla. Sen sain lahjaksi...En tosin enää muista keneltä. Se oli punainen kotelonmallinen hieno penaali. Niin, että on näillä nykyajan mukuloilla sitten niin rankkaa...Kun joutuu pienestä pitäen niin monien valintojen eteen. Ja pah.
Ja mitä tehtiin minun lapsuudessani koulun jälkeen? Käveltiin/pyöräiltiin SUORAAN kotiin, syötiin ehkä voileipä ja sitten piti tehdä läksyt..Tällätavalla se nykyäänkin saattaa jotakuinkin mennä,mutta entäpä tämän jälkeen? Ennen sitä sitten lähdettiin hakemaan kaveria leikkimään. Meillä ei ollut edes puhelinta kun kävin ensimäisiä luokkia. Sitten leikittiin pihalla tai lähimetsikössä..Joskus mentiin leikkipuistoon. Ei puhettakaan että oltais soiteltu kännyköistä tai hengailtu tyhjänpanttina jossakin. Ja jotenkin sitä osasi mennä kotiinkin siihen aikaan kun kuului. Ilman kännykkää ja äidin soittoa. Tosin täytyy tunnustaa että olin aina hieman myöhässä kotiintuloajoista...Mutta olen edelleenkin myöhästelijä. Sisään rakennettu juttu, ei voi korjata.
Jees, mutta se niistä muisteloista. Täytyy jotenkin koittaa roikkua kärryillä ja pysyä menossa mukana...Mummopäiviä odotellessa.

Äitiyskammio

Tänään sitten alkoi koulut..eli kaksi vanhinta mukulaa paineli pulpettien taakse nuokkumaan ja kaksi nuorinta jäi kotiin sotkemaan. En ymmärrä millä pattereilla nuo pikkuset käy! Yhden kohdan kun saa jotakuinkin siistiksi, niin seuraavaa ollaan jo hämmentämässä. Tylsää siivota kun jälki ei näy. Vertauskuvana voisi olla jalkavammainen juoksemassa vastasuuntaan liukuportaita. Eli ei edisty homma ei.
Ainoa ratkaisu hommaan saattais olla oma kammio. Ei kidutuskammio pikkutuholaisille vaan äitiyskammio. Se olisi sellainen oma ihana paikka joka kuuluisi rakennuttaa aina kun lapsiluku nousee yli yhden. Siellä olisi minijääkaappi,matkatv,radio,poreamme,pehmeä sohva torkkupeitolla ja muhkeilla tyynyillä,hyllykaupalla kirjoja ja lehtiä...Himmennettävät valot,kynttilöitä,suklaata,pörröinen ihana matto....Ja äänieristetyt seinät! Periaatteessa rakennustyylissä voisi käyttää mallina ydinpommisuojaa...Sisustus sitten vaan olisi huomattavasti lempeämpi ja kodikkaampi. Ja hyvä ilmastointi tietysti..Mutta sellaisella systeemillä,ettei se päästä läpi minkäänmoisia ulkomaailman ääniä.
Toki sinne vois asentaa sisäpuhelimen...vain lähteville puheluille. Jos siihen kammionumeroon koittaisi ulkopuolelta soittaa, kuuluisi ensin joku aivan kamala rääkäisy ja sitä seuraisi sähköisku soittajan korvaan. Eipä soittelis toistakertaa!
Niin, että semmoisen kammion tarvitsisin.

Liukuhihnapäivitys

Bloggaillaan nyt sitten oikein kunnolla...Tosin mitään asiaahan ei tässä varsinaisesti enää ole, mutta eiköhän sitä aina jotain juttua keksi...Kuten esimerkiksi vaatteiden silitys! Luin erästä keskustelupalstaa jossa oli kaksi sivua silittämisestä! Siis KAKSI! Mun mielestä aivan liikaa. Eli perheenemännät sinne kilvan kirjoitelleet mitä silittävät,missä ja niin edelleen! Pöydän päällä, silityslaudalla vai miten. Ja milloin silittävät..heti kun pyykki on kuivaa vai vasta käyttöön otettaessa..vai fiftififti..Ja lakanoistakin riitti asiaa..jos ompelee niihin taskut (en ihan hiffannut tätä) ja nihkeinä laittaa sänkyyn, niin ne siliää siinä..Ja niksejä oli monenmoista. Lakanoiden mankelointi mulla menee jakeluun, mutta oikeesti, silitys????! Kuka perhana (pahoitteluni rumasta kielenkäytöstä) jaksaa silittää metritolkulla LAKANAA?!!! Joka kaiken kukkuraksi lopulta päätyy sänkyyn päällä maattavaksi! Siis eikö riitä jos sen joko mankeloi tai viikkaa vaan siististi. Ei se silloinkaan mikään ryppykasa ole! No, toisilla on aikaa ja motiivia.
Kuten eräätkin siellä totesivat nauttivansa silityksestä. On kuulema terapeuttista. No sitten vaan silitysraudat ja laudat psykologien terapiahuoneisiinkin. Heitetään sohvat ja palikat kaatopaikalle ja tuodaan kasa silitysvälineitä. Minä voin tuoda pyykit.
Mutta yhden asian kuitenkin opin. Että kun petivaatteet (ja muutkin tietenkin) silittää,niin niistä irtoaa vähempi pölyä. Olikohan vaatepölyä nimeltään. Ihan näppärä tieto pölyallergiselle. Mutta en siltikään aijo silittää lakanoitani! Mankeloisin pesutuvassa jos mankeli siellä toimis...Tosin ehkä tekisin sen vain kerran vuodessa :D

RIP Kirsi Sääski

Luin tuossa kommentteja ja huomasin erään tiedustelun kirsisääsken (eli sen pitkäjalkaisen "itikan") kohtalosta. Noh, kuten otsikko kertoo...Kirsi surraa nyt yhtä raajaa köyhempänä paremmilla mailla ja lampuilla.
Eli kun aamuyöstä heräsin, kävin kurkistamassa mitä parvekesairaalaan kuuluu. No eipä kuulunut oikein mitään..Nimittäin Kike oli heittänyt veivinsä..Ja heitti jalkansakin kun tönäisin ruumiin meidän parveketuolilta lahoamasta. Että näin. Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että kun näet kirsin halajavan lamppuun...anna sen mennä. Nimittäin jos se taittaa kinttunsa niin se ei toivu. Ja opimme myös sen (vaikka tämän jo kyllä tiesin ennestäänkin), että kun se kuolee, sen jalat irtoaa aika herkästi....Mikä on aika ällöä.
Onneksi en ole vaaksiainen, eli kirsisääski..Koska en ainakaan haluais että mun karvajalat jäis tiskille kun mun ruhoa roudataan. Ihan kokonaisena lihapalana toivoisin siirrettävän. Riippuen tietenkin menehtymistavasta. Jos sarjamurhaaja innostui viipaloimaan,niin sitten tietenkin mielellään ne viipaleetkin muistettais koota mukaan..

Hyvää iltaa...

On jäänyt bloggailu vähän vähemmälle tässä hulinassa. Tai pikemminkin epähulinassa. Ramadan on alkanut ja meikäläinen käy entistäkin hitaammalla. Mikäli yleensä olen varsinainen unikeko, niin nyt olen sitä moninkertaisesti. Pitkä paastopäivä imee kyllä mehut täysin!
Pääkopan kaistanopeus on tippunut puoleen. Mulla on muutenkin ollut se hitain nopeus, niin nyt kun lataa ja hakee entistä hitaammin on aika vaikea olla skarppina. Yhteys pätkii ja operaattoriin ei saa yhteyttä.
Isommat lapsetkin ovat kokeilleet paastota kokopäivää..Niillä efekti vaan on päinvastainen...Nupin käyntinopeus on kaksinkertaistunut ja näin ollen menokin sen mukaista. No nythän mä sen vasta hokasin...Ryökäleet roikkuu mun langoilla! Imee virtansa meikäläisen aivokuoresta ja painelee mennä!

Kello on nyt 22:14 ja koska huomenna alkaa taas koulut, ovat lapset kiltisti hampaat harjattuina sängyissään syvässä unessa,jotta jaksavat sitten virkeinä. Niin, siis en maininnut että kenen lapset. Luultavasti kaikkien muiden, mutta ei meidän.

Ennen vanhaan

Käytiinpä lauantaina Seurasaaressa. Eli joka ei tiedä mikä paikka se on, niin se on ulkomuseo jonne on tuotu ympäri Suomea vanhoja rakennuksia...Kuten mökkejä,aittoja jne. Erittäin mielenkiintoinen paikka.
Ostimme liput joilla sitten pääsi taloihin sisään.
Mulle käy kaikissa vanhoissa paikoissa niin, että mielikuvitus lähtee laukkaamaan ja sydämen valtaa haikeus. Tuntuu että on syntynyt aivan väärälle vuosisadalle. Minä kuulun sähköttömälle ajalle, vaikka olenkin nettihullu ja mukavuudenhaluinen. Haluaisin liikkua elämäntapanani..pellolla kuokkien tai vastaavaa. En ole teennäisen liikunnan ihailija. Siis tarkoitan tätä nykyaikaa jolloin ihminen joutuu kehittämään liikkumisensa. Tuskin ennen mietittiin illasta että: "Kah! Pitäsköhän lähtä iltalenkille". Ei varmasti kaiken hyötyliikunnan jälkeen mitkään lenkit käyny mielessä!
No mutta niihin mökkelöihin taas..Eli ihastuin erityisesti kahteen asuintaloon. Toinen oli kirkkotalli (jonka tarkoitus oli majoittaa kaukaalta tulleet vieraat)...Alakertaan siis mahtuivat eläimet ja yläkerrassa oli pieni huone. Siis miten näenkään itseni siellä ylhäällä vaatimattomassa pikku kamarissa lyhdyn valossa..Ja alhaalla mun uljas hummani mussuttaisi heinää! Uuuu so romantic!
Toinen suosikki oli kartano. Eli ääripäästä ääripäähän. Aivan ihania huoneita ja kalusteita! Ihania superlyhyitä sänkyjä..Olivat siis päästä vedettäviä. Ei omasta tai toisten päästä...vaan päädystä. Täsmennän jotta ei tule väärinkäsityksiä.

To be continued...

Sähkökatkokset

Asta pyörähti sitten Suomessa ja puhalsi nurin hyvin monen talouden sähköt...Mutta ei täällä "meillä". Mietin aluksi että hyvä ettei täälläpäin sähköt menneet...Mutta pidempään pohdittuani tulin siihen lopputulokseen että sähköittä eläminen tekisi ihmisille hyvää. Moni perusasiat hankaloituisivat tai kävisivät lähes mahdottomiksi, mutta ihminen on hyvä kehittämään ratkaisuja. Lisäksi ajanvietto saattaisi järkevöityä kun sähköiset laitteet ovat poissa käytöstä...Ja ah mikä tunnelma olisikaan istua perheen kesken kynttilöiden valossa..Ilman televisiota, radioa, tietokoneita, pelikonsoleita...
Toki voishan sitä luopua kaikista välineistä ja vempaimista..Mutta ei se olisi sama asia, koska voisi koska tahansa halutessaan muuttaa tilanteen. Luonnon aiheuttamaan sähkökatkoon taas ei voi itse vaikuttaa.
Ja ajatelkaas miten sitä sähköttömyyden jälkeen osaa taas arvostaa niin monta "itsestään selvää" asiaa..kuten lämmintä kotia,lämmintä vettä, jääkaappia/pakastinta,tietokonetta jne...

Pitäisikin perustaa maanlaajuinen talouksien sähköttömyysviikko! Kaupat,sairaalat jne saisivat sähkönsä,mutta peruspulliaiset saisiva totutella olemaan ilman.

Olen selkä!

Eli, Im back! Palasin juuri isäpapan hoivista. Ja isukki tuli nyt tänne meille vuorostaan. Oli oikein mukava reissu. Ja uutena kokemuksena oli käärmeen piteleminen! Pikkasen jänskätti, mutta ei se ollutkaan niin kamalaa kun olin kuvitellut.
Uusi kokemus oli myös parvekkeen lattialla konttaaminen iskän kaverina. Tai no ehkäpä iskä on joskus 29-vuotta sitten kontannu mun kaverina, mutta siis anyways...Siis kontattiin kuvaamassa leppäludetta. Sitä vihreää ötökkää joka kai lemuaa jos sitä häiritsee...Vai joutuukohan sen tappamaan jotta päästäis löyhkät ilmoille. En ottanut selvää.
Jokatapauksessa siellä me ryömittiin kameranlinssit luteessa kiinni ja vertailtiin kummalle tuli selkeempi kuva. Eli mukavaa isä-tytär laatuaikaa on vietetty!

Heh

No niinhän sitä sitten kävi, että nyt päivänvalossa luettuani edelliset postaukset, ne vaikuttivat kauheille! Yöllä vaan tuntui että nyt juttu irtoaa ja riehaannuin. Mutta eikös ne suuret taiteilijatkin saa inspiraatioita aina yöaikaan?

Näin muuten kamalaa painajaista. En aijo sitä edes kertoa. Painajaisista kun ei pitäisi niin puhua. Ja toisekseen oli niin kamala, että toivon unohtavani sen pian.
Olen muutenkin hyvin unirikas tyyppi. Näen oikeastaan joka yö unia ja muistan niistä paljon herätessäni. Joskus olen nähnyt enneunia...joko symboolein tai kirjaimellisesti.
Yleensä mä pidän mun unista...Illalla on jännä mennä nukkumaan,kun ei voi koskaan tietää mihin tajunta taas kuljettaa. Saa olla leffan päätähtenä joka yö!

Voi Kirsi minkä teit!

Kirsisääski on nyt sitten vammautunut. Ihmettelin kun surina pöydällä vaimeni..Äsken se vielä rummutteli lampun kupua. Löysin Kirsin lattialta vammautuneena. Taidan olla väsynyt kun tuli ihan surku! Sillä oli yksi jaloista taittunut! Otin lasten hiekkalelun ja paperilla varovasti kosketin Kirsiä...se kömpi purkkiin kiltisti. Eikä siis enää lennellyt tai surissut. Mietin oisko se pitänyt tappaa...jotta ei kärsis kipua. Mutta ehkäpä vaaksiaiset toipuu jalan nyrjähdyksestä??? Toivon niin. Vein Kirsin parvekkeelle siinä lelussa ja aijon aamulla käydä katsomassa näkyykö sitä. Toivottavasti se on saanut jäsenet kondikseen ja lentänyt muiden vaaksiaisten pariin!!!

vaaksiainen

On muuten harvinaisen typerä hyönteinen. En tiennyt ötökän nimeä,ennen kuin tein googletuksen "pitkäjalkainen itikka"...Eli wikipedian mukaan kyseessä on vaaksiainen. Kansankielellä kirsisääski. Eli joku Sääsken Kirsi lensi juuri mun ikean pallolamppuun ja jäi sinne jumiin. Lensi kai valoa kohti...Siellä se surahteli ja varmaan niin pitkistä jaloista väkisinkin ainakin varpaat kärähti.

No minuapa tietysti kävi säälittämään lampunhengeksi joutunut hyönteinen..ja täytyy myös myöntää etten välttämättä halua löytää sitä kuolleena ja palaneena. Sammutin lampun ja ravistelin pikkuisen ulos..Avasin lampun ja hemmo oli suoraan menossa takaisin! Oli pakko pistää pitsiliina siihen aukon päälle.

No äsken ihmettelin että onko se "Kirsi" päässyt sinne lamppuun taas kun niin kova surahtelu kävi. No ei ollut. Mutta tuossa se seisoo pitkine kinttuineen yöpöydällä ja koittaa päästä lasista läpi. Alkaa tuokin säälittämään. Pitäiskö vaan ottaa liina pois ja päästää kaveri kunnon solariumiin?

pohdintaa yössä

Tätä päivitystä (oikeastaan yöllitystä) tulen varmasti huomenna häpeämään..Mutta annetaan nyt sormien tanssia näppäimistöllä ja suoltaa nämä öiset aatokseni kaiken kansan luettavaksi.
Ensinäkin, mistä tulee suomenkielen sana "käsittää"? Miettikääpä tuota sanaa ajattelematta mitä se tarkoittaa...Esim. "selättää" on paljon järkeenkäyvämpi...Koska se kuvaa sitä mitä tapahtuu. Eli kun kaveri selätetään,niin se kaadetaan selälleen. Mutta kun käsitetään,niin muka ymmärretään??? Eikö aivoiteta tai päätetä olisi silloin sopivampi.
Mutta sana "päätetä" taas tarkoittaa jonkin asian lopettamista! Käsittäminen voisi mielestäni olla vaikka kättely. Mutta jos sanoisin vaikkapa jollekin miehelle että "en voi käsitellä sinua" niin taaskaan ei menis oikein..Nyt käsittely meinaa taas jonkun asian handlaamista!!! Sekavaa. Onneksi en ole ulkomaalainen.

Toinen kummastus on seisovapöytä..Eli buffee...
Mistäköhän tämäkin nimitys on lähtöisin. Käsittääkseni (vilkutivilkuti) pöydillä on jalat..joten periaatteessa joka ikinen pöytä seisoo. Pöytä kuin pöytä on siis seisova. Jos on jalat, niin se seisoo. Ellei jalat ole mutkalla tai poikki.Mutta silloin pöytä olisikin rikki. Tuoleillakin on jalat. Eli nekin seisoo! Miksi muuten huonekalujen osia on nimetty ihmisen ruumiinosien perusteella? Mutta jos kello seisoo,se on pysähtynyt. Eli paikoillaan. Kello kun toimii,niin se käy. Ei kävele.
Ei ole missään mitään järkeä eikä johdonmukaisuutta! En ihmettele suomenkielen päätymistä maailman hankalimpiin kieliin (vaikka tuskin näistä edellämainituista syistä on johtunut).