Elämä

Elämä voi yllättää. Niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Tänään se yllätti negatiivisesti. En soimaa kohtaloamme, mutta tunnen suurta surua ja huolta tiedosta jonka tänään sain.
Rakas ystäväni, enemmän kuin ystäväni..sanoisin siskoni, sai tänään leukemiadiagnoosin. Leukemia oli vain yksi arveluista kun häntä tutkittiin osastolla...En koskaan ottanut tätä vaihtoehtoa tosissani. No, nyt se on totta. Ensireaktio oli kummallinen aalto joka pyyhkäisi sisuksissa..Seuraavaksi pääsi pieni itku..Sitten tuli levottomuus..sitten soitin hänelle. Miten avuton olo sitä olikaan..Ei löytynyt lohdun sanoja..Mutta kuuntelin..ja yritin kannustaa. Sitähän juuri nyt tarvitaan. Voimaa. Ja jos ystävän voimat loppuvat, minä annan omastani. Olen valmis luovuttamaan hänelle verta,luuydintä...ihan mitä vain tarvitaan ja jos omani on sopivaa. Annan vaikka toisen silmäni hänelle.Vaikka molemmat.
Kun rakas ihminen sairastuu vakavasti, huomaa ja ymmärtää miten rakas hän oikeasti olikaan. Huomaa kuinka huono ystävä on itse ollut. Kuinka olisi voinut soitella ja vierailla useammin. Näinhän se usein menee.
Mutta onneksi asian voi korjata. Voin olla parempi ystävä nyt. Otan velvollisuudekseni potkia häntä eteenpäin silloin kun hän ei jaksa, luoda toivoa silloin jos hänelle tulee halu luovuttaa, piristää häntä silloin kun hän on surullinen...Tukea silloin kun häntä pelottaa. Aijon olla hänelle enemmän kuin pelkkä olkapää. Ja yhdessä me nujerretaan se katala tauti! Minä en päästä ystävästäni irti!!!!!!!!