Kyllä se vaan aika muuttuu. Tässä vuotta vajaa kolmekymppisenäkin huomaa monissa asioissa olevan jo ihan ulalla. En esimerkiksi tiennyt mitä tarkoittaa dissaaminen. Lapset sitten selitti ja mähän innostuin keksimään mitä hauskempia dissauksia. Vanhempi tytär opetteli muutaman ja on varmaan päässyt pätemään niillä. En sitten tiedä onko se nyt niin kehuttavaa.
Ulalla olin myös reppuostoksilla. Joku reppu oli liian pieni, joku ihan out of tyylitaju...joku poikien...En minä mitään huomannut. Samanlaisia kasseja olkahihnoilla kaikki tyynni. Toki kuosit vaihteli, mutta kyllä minä olisin sieltä lapsuudessani löytänyt montakin vaihtoehtoa.
Penaalienkin valinta oli kuin presidentin valinta Yhdysvaltoihin...Riviin kaikki kelvolliset vaihtoehdot ja niistä sitten kovalla rankkauksella se ihanin...Paitsi että presidenttiä tuskin valitaan ihanuuden perusteella..Että siinä se ero sitten.
Silloin kun minä olin pieni niin ei niitä vaihtoehtoja ollut kuin pari. Itseasiassa en edes muista koskaan valinneeni penaalia! Yläasteella ehkä. Ennen sitä en kai edes omistanut moista. Paitsi ekaluokalla. Sen sain lahjaksi...En tosin enää muista keneltä. Se oli punainen kotelonmallinen hieno penaali. Niin, että on näillä nykyajan mukuloilla sitten niin rankkaa...Kun joutuu pienestä pitäen niin monien valintojen eteen. Ja pah.
Ja mitä tehtiin minun lapsuudessani koulun jälkeen? Käveltiin/pyöräiltiin SUORAAN kotiin, syötiin ehkä voileipä ja sitten piti tehdä läksyt..Tällätavalla se nykyäänkin saattaa jotakuinkin mennä,mutta entäpä tämän jälkeen? Ennen sitä sitten lähdettiin hakemaan kaveria leikkimään. Meillä ei ollut edes puhelinta kun kävin ensimäisiä luokkia. Sitten leikittiin pihalla tai lähimetsikössä..Joskus mentiin leikkipuistoon. Ei puhettakaan että oltais soiteltu kännyköistä tai hengailtu tyhjänpanttina jossakin. Ja jotenkin sitä osasi mennä kotiinkin siihen aikaan kun kuului. Ilman kännykkää ja äidin soittoa. Tosin täytyy tunnustaa että olin aina hieman myöhässä kotiintuloajoista...Mutta olen edelleenkin myöhästelijä. Sisään rakennettu juttu, ei voi korjata.
Jees, mutta se niistä muisteloista. Täytyy jotenkin koittaa roikkua kärryillä ja pysyä menossa mukana...Mummopäiviä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti